“Minä en ole kukaan, mutta mieheni on hyvin tunnettu liikemies.” Näin esitteli itseäni eräs henkilö liike-elämän verkostoitumistapahtumassa vuosia sitten. Koin esittelyn erittäin surulliseksi ja se kosketti syvästi. Myöhemmin elämässäni on tullut usein vastaan tilanteita, joissa olen itsekin hiljaa huutanut ajatuksissani: “Älä vaan kysyy mitä teen työkseni!” Onhan se kuitenkin ihan tavallista kysyä missä työskentelet.

Miksi sitten kysymys “mitä teet työksesi” ei ole hyvä aloitus verkostoitumistapahtumassa?

Noin kuutisen vuotta sitten, kun olin omasta mielestäni “between the jobs” (töiden välillä), mutta suoraan suomeksi sanottuna työtön, matkusteltiin silloisen miesystäväni kanssa Tanskaan muotimessuille. Hieman ennen perille saapumista näin pienen muutoksen ja havaitsin, että häntä askarruttaa jokin. Pian se selvisi: pelko siitä, miten hän esittelisi minut omille kollegoilleen. Mitä pitäisi sanoa, mitä minä teen työkseni – eli kuka minä olen.

Olin ehkä joskus liian blondi ajatellessani, että “työtön” tai “between the jobs” riittää. No, ei kelvannut silloin. Siellä messuilla kun pyörittiin isojen poikien liigassa hän ehdotti, että keksitään hyvä tarina. Tarina siitä, miten olen perustamassa oman yrityksen aivan kohta. Näin toimimme, hän pääsi häpeästä esitellä uutta työtöntä naisystäväänsä ja loppujen lopuksi hänen tarinansa toteutukin parin kuukauden kuluttua.

On aivan selvää, että on vaikea esitellä ihmistä, joka ei tee mitään (lue: ei ole kukaan). Samalla on myös vaarallista kysyä, mitä teet työksesi. Miksi?

Totuus on se, että kaikki eivät työskentele jatkuvasti ja jokaisella on tilanteeseensa eri syyt ja perustelut. Jotkut ovat eläkkeellä, joku on voittanut lotossa, osa pitää huolta kodista ja lapsista tai jotkut kerta kaikkiaan eivät haluaaina  puhua työstä.

Tunnen esimerkiksi monia lääkäreitä ja lakimiehiä, jotka ovat todella kiitollisia kun verkostoitumistapahtumassa pystyy puhumaan muustakin kuin työstä. Hienoa, kun ihmiset ymmärtävät myös olla käyttämättä hyväkseen mahdollisuutta kysyä ilmaisia neuvoja.

Ihmisillä on usein tapana vertailla. Kun porukasta kolme esittelee itsensä toimitusjohtajana, veikkaan, että neljäs harjoittelijana aloittanut virkamies tuskin tuntee itsensä “päteväksi”kun sanoo oman tittelin. Joillekin on tärkeää, että itsellä on isompi kuin muilla – olkoon sitten vaikka titteli. Eräs “small talkin” idea on madaltaa ihmisten kynnystä keskustella ja silloin ei todellakaan tarvita hierarkian painottamista. Jätetään siis tittelit eteiseen.

Ok.

Jos en kysy, mitä teet työksesi, miten sitten aloitan hyvän keskustelun?

Mitkä ovat paremmat vaihtoehdot tutustua ja miksi?

Yksi varsin neutraali mahdollisuus on kysyä, miten tykkäät viettää päiväsi. Silloin toinen voi valita mitä kertoo, mikä on tärkeää hänelle itselleen. Hän voi kertoa, miten on kiireinen kaikkien miljoonia euroja maksavien projektiensa kanssa tai päättää puhua viime viikonlopun golfkisoista.

Ihmiset rakentavat helpommin suhteita sellaisten kanssa, joiden kanssa heillä on jotain yhteistä. Jos siis tiedät ihmisestä etukäteen, että hänen harrastuksensa on tennis (ja sinäkin sattumalta olet pelannut sitä), niin kysy onko hänellä joku harrastus mistä hän tykkää. Voilà! Miten hienoa, että teillä onkin yhteinen intohimon kohde ja syy tavata uudestaan ehkä jo kentällä. Toki kysymyksen voi esittää, vaikka et etukäteen tietäisi, mistä hän tykkää. Muita neutraaleja kysymyksiä voisivat olla:

– Mikä oli viimeksi niin hauskaa ja toi niin paljon iloa että nauroit ääneen?

– Miten tykkäät viettää kesäloman?

– Mihin matkustat kun sellainen mahdollisuus tulee?

Kysymyksiä voi ja pitäkin keksiä etukäteen riittävästi, kunnes harjaannut ja rentoudut – sitten kysymykset tulevat itsestään. Harjoitus tekee mestarin: ensin keskityt kysymyksiin ja kuuntelemiseen. Ei ole mitään pahempaa kuin se, että esität jokaiselle porukkaan mukaan tulevalle taas ja aina vain saman kysymyksen.

Ole siis luova ja kiltti.